Ensimmäisessä pisteessä esiteltiin erilaisia kerma -ja jugurttivalmisteita Millacilta, alprosoyalta ja Delibonilta, sekä Rauch-merkkistä mehua. Merkit olivat minulle melkein kaikki tuntemattomia, mutta esittelijä kertoi niistä hyvin tietoa ja näytti myös esittelehtisestä kuvia, joka selkeytti hyvin kokonaisuutta. Tarjolla oli myös vohveleita, joiden kanssa pystyi maistamaan kermavaahtoa sekä mehumaistiainen. Ne olivat mielestäni hyväpisteelle. Esittely oli oikein onnistunut ja mies, joka sitä piti oli mukava, innokas ja asantunteva. Esillepano oli ehkä hieman sekava. Myöskin esiteltäviä tuotteita oli jopa liikaa, sotki kokonaiskuvaa.
Seuraavassa pöydässä oli Snellmannin piste, johon kuului myös Panini-esittely, koska se kuuluu Snellmannin ketjuun. Tätä en edes tiennyt aiemmin, joten käynti oli ihan opettavainen. Snellmannilla oli maistiaisissa makkaraa ja grilliribsejä, joista sain kuulla hyvän selostuksen. Panineista oli myös monen eri maun maistiaiset esillä, ja esittelijä oli iloinen ja kertoi hyvin tuotteestaan. Esillepano oli hyvä ja asiaa oli paljon.
Viimeisessä pöydässä esiteltiin Batteryn uutuusenergiajuomia ja Bonaquan kivennäisvettä/mehua.
Ensivaikutelma oli sekava, koska samassa pöydässä oli myös jonkun firman lautasliinat ja kertaskäyttöastiat esittelyssä. Piste oli ihan hyvä, maistiaisia oli jokaisesta mausta ja esillepanokin oli onnistunut. Siltikään ei pöytä vastannut aiempien tasoa, ehkä se johtui esittelijän innottomuudesta tai vieressä olevasta häiriötekijästä, sellainen viimesilaus jäi uupumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti